perjantai 16. syyskuuta 2011

P*skarteluhaaste # 108 - Tehosteaineet

Lisää Vintage-aiheisia Joulukortteja tuntuu syntyvän. Tässä niistä yksi, jolla osallistun myös P*skarteluhaasteeseen. Tällä viikolla aiheena on tehosteaineet ja jotain tehosteaineita minunkin kortistani löytyy. Reunoille olen tuputtanut akryylimaalia lumiefektin aikaansaamiseksi, lisäksi lumihiutaleissa on kimalleliimaa ja helmet on tehty Pearl makerilla. Kiekura on leikattu aaltopahvista, joka kylläkin litistyi Cuddlen läpi mennessään, myös siihen olen tuputellut valkoista akryylimaalia. Kuva on samasta setistä kuin tuon edellisen postauksen kuva, näistä syntyy tänä vuonna vielä monta joulukorttia.

Eilen tehtiin tytön kanssa joulukortteihin kasa lumihiutaleita. Napsuteltiin hiutaleita valkoisesta kartongista Martha Stewardin leikkurilla ja "kimallettiin" kimalleliimoilla. Tyttö tykkää yli kaiken "kimaltaa", joten minun kimalleliimat onkin uhrattu tytön käyttöön. Joskus jopa onnistuu yhdessä askartelu, tosin tyttö ei ole ollenkaan niin kärsivällinen askartelija kuin äitinsä :)

Huomenna olisikin sitten 10km juoksu Ruissalossa ja valmiiksi jo vähän hirvittää miten siinä käy. Viimeisen viikon aikana en ole nimittäin lenkille ehtinyt ollenkaan. Noh, vaikka ryömien maaliin ja ei siitä ajasta niin väliä, kun ei nyt ihan viimeiseksi jäisi. Väliin jää juoksun takia myös Leimailutaivas, plääh!

Blogi on viime aikoina ollut vähän hiljaisempi, se johtuu meneillään olevasta WC-remontista. Tänään kävi putkimies ja remontti on viimeistä silausta vaille valmis, joten on varmaan ihan pakko viikonlopun aikana postata muutama kuva ihanasta remontoidusta WCstä. Blogiani seuranneille ei varmaan tule yllätyksenä, että värimaailma WCssä on valkoinen-tummanruskea ja turkoosi :)

Jopas tulikin tarinaa! Kiva jos jaksoit lukea tänne asti, hyvää viikonloppua :)

7 kommenttia:

  1. Wau! Upea kortti! Ihanalle näyttää punaiseen vivahtavat kimalteet noissa hiutaleissa. Muutenkin ihania yksityiskohtia tässä :)

    VastaaPoista
  2. Jaunis kortti. Onnea juoksuun, harmi ettei nähdä Leimailutaivaassa. Remppakuvia odotellen.

    VastaaPoista
  3. Upea kortti! Tiedätkös, minä ajattelin tehdä jotain repäisevää Leimailutaivaassa ja hankkia muutamia vintagekuvia :D

    VastaaPoista
  4. Tosi ihana kortti, erityisesti tuo pitsi ja hiutaleet ovat kaiken kruunu!

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis kokonaisuus. Upeita yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  6. Mielettömän kaunis kortti! Saaja on takuulla iloinen tästä :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis vintageaiheinen kortti.

    VastaaPoista