sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Uusi ihana WC

Olen lupaillut kuvia remontoidusta WCstä. Valitettavasti minulla ei ole ennen kuvaa, jotenkin se vain unohtui ottaa. Ennen remonttia seinillä oli sininen maali ja lattiassa muovimatto (kaksikin kerrosta paljastui  purkamisen yhteydessä). Kalusteet olivat valkoiset ja parhaimman päivänsä jo nähneitä.

Kuvaaminen olikin sitten aika haastavaa, koska WC on todella pieni ja oli haaste kuvata kokonaisuus siten ettei itse näkynyt jossain kuvassa peilin kautta. Ensimmäisessä kuvassa näkyy itse tekemäni matto, joka on virkattu isolla koukulla (8) Kauhavan kangasaitan ontelonauhasta. Tämä matto oli WCssä jo ennen remonttia, mutta sopii uusin väreihin kuin nenä päähän. Seinässä on valkoinen 15X33cm laatta ja lattiassa tummanruskea 10X10cm laatta, molemmat Pukkilasta. Kalusteet Ikeasta.
Tässä kuvassa näkyy päätyseinän pystysuora Pukkilan New York laatta, tummanruskea-turkoosi-valkoinen raidoitus tuo vähän väriä muuten valkoiseen seinään.

Lähikuva altaasta. Minä rakastan uutta allasta ja hanaa. Ovat oikein toimiva kokonaisuus.
Viimeisestä kuvasta näkyy toisella seinällä oleva korkea peiliovellinen kaappi. Siihen mahtuu yllättävän paljon tavaraa. Kaiken kaikkiaan remontti oli suhteellisen mukava kokemus. Ammattimies oli tekemässä laatoituksen, mies kiinnitti kalusteet (siitä iso muisku ja kiitos) ja putkimies viimeisteli hanan ja WCn kytkemisen. Ja nyt minulla on ihana oma pikku WC, omissa lempiväreissäni :)

8 kommenttia:

  1. Tosi hieno vessa! Tyylikkäät kalusteet ja upeaa tuo New York laatta. Sointuu hyvin myös tekemääsi mattoon :). Onnittelut!!

    VastaaPoista
  2. Tosi tyylikäs remppa!

    VastaaPoista
  3. Oikein onnistunut kokonaisuus.

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle vessalle! Tuonnepa on mukava vetäytyä omaan rauhaan. Jossain hupijutussa mainittiin, että siitä tietää olevansa vanhempi kun ainoa paikka jossa saa olla rauhassa on vessa :o) Pitää paikkansa meillä ainakin....

    VastaaPoista
  5. Johanna: WC remontin aikana lapset joutuivat käyttämään meidän toista vessaa ja nyt tuntuvat menevän vieläkin sinne automaattisesti. Noh, en ole mitenkään erityisesti mainostanut, että äitinkin vessaa saa taas käyttää :)

    VastaaPoista
  6. Vihdoinkin ihana vessa :)mielettömän sinun näköisesi!

    VastaaPoista
  7. oijoi...onpas ihanat värit!! kivoja yksityiskohtia...ja totta, on kyllä ihan sinun värisesi... =)

    VastaaPoista
  8. Hieno on! (Ja pakkohan on niin sanoat, kun alamme itse tehdä ensi viikolla kylppäriremonttia ja samanlainen pukkilan laatta on valittu seinään ja lattiastakin tulee ruskea :D)

    VastaaPoista