torstai 29. syyskuuta 2011

Merirosvon karkkiaarre

Tuikkukortin pohjalla syntyi myös kortti, joka tulee kätkemään sisäänsä esimerkiksi suklaapatukan. Leimakuva on Kraftin' Kimmien Billy Blyth, ostettu Crafticasta. Paperit ovat October Afternoonin ja väritykset Promarkereilla. Lisäksi juuttinarua ja muutamia helmiä uudella vihreällä Pearl Makerilla.

Kiva kun kurkkasit :)

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Craftican DT- Tuikkukortti

Tässä näytille minun ihka ensimmäinen tuikkukorttini, ikinä. Tilasin Crafticasta Scor-palin ja sen avulla tarvittavat taitokset syntyivät vaivatta. Tosin minun scor-pal on tuumamitoissa ja ohjeet usein sentteinä, mutta eipä tuo haitannut. Tuikkukortin ohjeen löydät esimerkiksi täältä.

Materiaalit pääosin Crafticasta. Pohjana käytin ekokartonkia ja paperit ovat Basic Greyn Manilla lehtiöstä (6x6). Kukat ovat Priman ja helmet Kaisercraftin. Tuikkukortin sisällä on Sizzixin stanssilla leikattu tagi, joka on koristeltu Stempelgleden leimasimella.

Kiva kun kurkkasit :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Enkelikortti

Ostin kesällä Stempelgleden enkelileimasetin, jossa leimat ovat ns. valokuvaleimoja. Aika haastavia leimoja, sillä vaativat oikean laisen musteen ja paperin onnistuakseen. Tämä suloinen kuva on leimattu Adirondack musteella Crafter's companion gloss-coated printtauspaperille. Lisäksi kortissa on viime vuotisia joulupapereita, ja Martha Stewardin leikkureilla leikatut lumihiutaleet ja boordi.

Kiva kun poikkesit :)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Pikkutytön herkkuhuivi

Tämä huivi syntyi Debbie Blissin ohjeella puuvillalangasta. Ohje on kirjasta Neulojan vuosi, lanka on Blue sky Alpacas Worsted Cotton ja ostettu Jyväskylän reissulla Titityyn kaupasta. Värit ovat todella herkulliset ja pirteät.

Tässä vielä huivin ihana omistaja poseeraa tyylilleen uskollisena :)

Kiva kun kurkkasit :)

perjantai 23. syyskuuta 2011

LOTV #113 - Aqua, white and glitter

LOTV # 113 -Aqua, white and glitter - challenge is such that I could not resist, since cool aqua is the one promarker I use the most. I have made the background with Impression-Obsession background stamp and embossed it with embossing powder and heatgun. The I have coloured over the background with Distress Ink -tumbled glass -. In addition to the colours specified in the challenge I have added some yellow. Stamp is one of my newest stamps from Lili of the Valley, coloured with promarkers. For glitter I have used some yellow glitter glue in the stamped image and some diamonds around the circle behind the image. Thanks for looking :)

LOTV # 113 - Vesi, valkoinen ja kimallus - houkutteli osallistumaan, koska Cool aqua on promarkereistani eniten käytössä. Tausta on tehty Impression-obsession kuplataustaleimasimella ja kohokuvioitu valkoisella kohojauheella. Kuvion päälle levitin Distress Inkin -tumbled glass- sävyä. Leima on uusimpia Lili of the Valley hankintoja ja väritykset promarkereilla. Surruuttelin reunat ompelukoneella ja tulin siihen tulokseen, että myös ompelukoneen pitäisi olla askarrellessa välittömässä läheisyydessä. Oli oma vaivansa nostaa ompelukone kaapista vain yhden kortin tähden. Kimallusta korttiin tuo keltainen kimalleliima ja timantit leimakuvan taustalla.

Kiva kun kurkkasit ja mukavaa viikonloppua :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

P*skarteluhaaste #109

P*skis haasteessa # 109 on värihaasteena kraft + kaksi väriä. Siinäpä haaste jota ei voi ohittaa. Ensimmäinen ajatus oli tietenkin käyttää ruskeaa ja turkoosia, mutta päätin ihan tietoisesti tehdä jotain muuta välillä. Eli väreiksi valikoituivat kraft - valkoinen - vihreä. Yritin pitää kortin mahdollisimman yksinkertaisena. Tekstin kehys on leimattu värittömällä musteella ja kohokuvioitu valkoisella kohojauheella. Miten se pystyikin olemaan niin hankalaa, jouduin tekemään useamman version ja tämäkään korttiin päässyt ei oikein miellyttänyt silmää. Virhekohdat olenkin peittänyt lumihiutaleella. Reunoissa crackle paintia ja hieman kimalleliimaa. Taustalle suikale vihreää kuvipaperia ja valkoista kartonkia ja lopuksi vielä nappeja.

Kiva kun kurkkasit :)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Uusi ihana WC

Olen lupaillut kuvia remontoidusta WCstä. Valitettavasti minulla ei ole ennen kuvaa, jotenkin se vain unohtui ottaa. Ennen remonttia seinillä oli sininen maali ja lattiassa muovimatto (kaksikin kerrosta paljastui  purkamisen yhteydessä). Kalusteet olivat valkoiset ja parhaimman päivänsä jo nähneitä.

Kuvaaminen olikin sitten aika haastavaa, koska WC on todella pieni ja oli haaste kuvata kokonaisuus siten ettei itse näkynyt jossain kuvassa peilin kautta. Ensimmäisessä kuvassa näkyy itse tekemäni matto, joka on virkattu isolla koukulla (8) Kauhavan kangasaitan ontelonauhasta. Tämä matto oli WCssä jo ennen remonttia, mutta sopii uusin väreihin kuin nenä päähän. Seinässä on valkoinen 15X33cm laatta ja lattiassa tummanruskea 10X10cm laatta, molemmat Pukkilasta. Kalusteet Ikeasta.
Tässä kuvassa näkyy päätyseinän pystysuora Pukkilan New York laatta, tummanruskea-turkoosi-valkoinen raidoitus tuo vähän väriä muuten valkoiseen seinään.

Lähikuva altaasta. Minä rakastan uutta allasta ja hanaa. Ovat oikein toimiva kokonaisuus.
Viimeisestä kuvasta näkyy toisella seinällä oleva korkea peiliovellinen kaappi. Siihen mahtuu yllättävän paljon tavaraa. Kaiken kaikkiaan remontti oli suhteellisen mukava kokemus. Ammattimies oli tekemässä laatoituksen, mies kiinnitti kalusteet (siitä iso muisku ja kiitos) ja putkimies viimeisteli hanan ja WCn kytkemisen. Ja nyt minulla on ihana oma pikku WC, omissa lempiväreissäni :)

Tunnustus

Sain ihanan tunnustuksen mielettömän taitavalta skräppääjältä Maikolta. Kiitos tuhannesti päivän piristyksestä. Tunnustukseen liittyen vastataan viiteen kysymykseen ja lähetetään tunnustus eteenpäin viidelle ystävälle.


1.Lempiruoka - Spagetti ja jauhelihakastike
2. Lempimakeiseni - Olin jo vuositolkulla syömättä karkkia, nyttemmin olen taas repsahtanut, joten onhan tämän vastattava, että Geisha suklaa...
3. Lempiluettavani - lehtiä tulee luettua paljon. Viime vuonna luin Carlos Ruiz Safonin tuotantoa ja täytyy sanoa, että niihin kirjoihin rakastuin. Myös Monika Fagerholmin kirjat ovat mieluisia ja hauskin viimeaikoina lukemani kirja on ehdottomasti Mikko Nousiaisen Vadelmavenepakolainen, suosittelen jos haluaa nauraa.
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä - korttien teko on ehdottomasti mieluisinta tällä hetkellä, pidän myös paljon virkkaamisesta ja neulomisesta.
5. Lempielokuvani - Piukat Paikat eli Some like it hot -klassikoista, Space Balls - huumorileffoista ja Capote -draamaelokuvista. Niin ja meinasin unohtaa, että Kuninkaan Puhe on aivan loistava elokuva! Aiemmin olin varsinainen leffafriikki, mutta nyttemmin ei paljon ehdi leffoja katsomaan, harmi sinänsä. On aivan mahdotonta mainita vain yhtä lempielokuvaa tai -kirjaa!

Tunnustuksen laitan eteenpäin seuraaville ihanille blogeille, Lauran Kortit, Made by me, Sarin korttiboxi, Mai makings ja Nysväysnurkka.

Sitten päivitystä juoksurintamalta. Eilen tuli siis juostua Ruisriikki (10km) ja juoksutapahtuman innoittamana juoksinkin yllättäen hitusen alle tavoiteajan. Nyt on loistofiilis, vaikka jalat taitavat olla erimieltä!

WC:n remonttikuvia joudutte vielä odottamaan, koska perhe odottaa malttamattomana retkelle lähtöä :)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Tässä jälleen yksi vintage aiheinen joulukortti. Kortissa olen käyttänyt aika pitkälti samoja mausteita kuin kahdessa aiemmassa. Tällä kertaa vintage kuva ja sen tausta on leikattu pyöreään malliin, lumihiutaleet on värjätty glimmer mistillä ja tekstin tausta on leimattu Waltzinmouse kehysleimasimella ja leikattu spellbinders stanssilla. Helmet on tehty tuttuun tapaan pearl makerilla, mielestäni sopivat hyvin tuon taustapaperin kanssa yhteen. Reunoille töpötelty jälleen valkoista akryylimaalia.

Nyt valmistautumaan juoksutapahtumaan, ilma on ainakin loistava näin aamusta.

Kiva kun kurkkasit :)

perjantai 16. syyskuuta 2011

P*skarteluhaaste # 108 - Tehosteaineet

Lisää Vintage-aiheisia Joulukortteja tuntuu syntyvän. Tässä niistä yksi, jolla osallistun myös P*skarteluhaasteeseen. Tällä viikolla aiheena on tehosteaineet ja jotain tehosteaineita minunkin kortistani löytyy. Reunoille olen tuputtanut akryylimaalia lumiefektin aikaansaamiseksi, lisäksi lumihiutaleissa on kimalleliimaa ja helmet on tehty Pearl makerilla. Kiekura on leikattu aaltopahvista, joka kylläkin litistyi Cuddlen läpi mennessään, myös siihen olen tuputellut valkoista akryylimaalia. Kuva on samasta setistä kuin tuon edellisen postauksen kuva, näistä syntyy tänä vuonna vielä monta joulukorttia.

Eilen tehtiin tytön kanssa joulukortteihin kasa lumihiutaleita. Napsuteltiin hiutaleita valkoisesta kartongista Martha Stewardin leikkurilla ja "kimallettiin" kimalleliimoilla. Tyttö tykkää yli kaiken "kimaltaa", joten minun kimalleliimat onkin uhrattu tytön käyttöön. Joskus jopa onnistuu yhdessä askartelu, tosin tyttö ei ole ollenkaan niin kärsivällinen askartelija kuin äitinsä :)

Huomenna olisikin sitten 10km juoksu Ruissalossa ja valmiiksi jo vähän hirvittää miten siinä käy. Viimeisen viikon aikana en ole nimittäin lenkille ehtinyt ollenkaan. Noh, vaikka ryömien maaliin ja ei siitä ajasta niin väliä, kun ei nyt ihan viimeiseksi jäisi. Väliin jää juoksun takia myös Leimailutaivas, plääh!

Blogi on viime aikoina ollut vähän hiljaisempi, se johtuu meneillään olevasta WC-remontista. Tänään kävi putkimies ja remontti on viimeistä silausta vaille valmis, joten on varmaan ihan pakko viikonlopun aikana postata muutama kuva ihanasta remontoidusta WCstä. Blogiani seuranneille ei varmaan tule yllätyksenä, että värimaailma WCssä on valkoinen-tummanruskea ja turkoosi :)

Jopas tulikin tarinaa! Kiva jos jaksoit lukea tänne asti, hyvää viikonloppua :)

perjantai 9. syyskuuta 2011

Ensimmäinen joulukortti

Tämän vuoden ensimmäinen joulukortti on tehty vintage tyyliin. Enkelikuva on ostettu Sinellistä. Teksti on Presentosta ja metallikoristeet ostin Intohimona askarteluun tapahtumasta. Värit on lempivärejä, ruskeaa ja turkoosia. Leveä turkoosi juuttinauha on ollut laatikossa jo kauan, mutta vasta tähän korttiin se tuntui sopivan.

Mukavaa viikonloppua ja kiva kun piipahdit :)

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

P*skarteluhaaste # 107

P*skarteluhaasteen # 107 aiheena on - clean and simple -. Kortti on rakennettu aika vähäisistä osista, mutta en tiedä täyttääkö se aivan clean and simple vaatimuksen, koska lopputuloksesta tuli kuitenkin aika runsas. Tausta on leimattu pitsileimasinsetillä ja kolmella eri Mementon musteella. Nauha on oikeastaan kaksi nauhaa päällekkäin. Onnittelut -leiman alla on paperi Rosette, joka on tehty Tim Holtzin stanssilla. Pahoittelen vinossa olevaa kuvaa :)

Kiva kun kurkkasit :)

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

LOTV # 110

There was a great sketch by Pops in the Lili of the Valley challenge #110. This in my take on the sketch, I stayed pretty true to the original one. I have not made a card with this lovely Lili girl in a long time, but now she is here again, I do like this stamp! The coloring are with Promarkers and all papers are from Prima's Madeline collection. The LOTV challenge blog is also looking for a Guest DT member and I would love to get the chance, since I just adore LOTV stamps! Thanks fo looking :)

LOTV #110 haasteessa on tällä viikolla aiheena luonnos ja tosi kiva sellainen. Tämä Lilin tyttönen ei olekaan päässyt pitkään aikaan kortiksi asti. Väritykset Promarkereilla ja paperit Priman Madeline paperikosta. Kiva kun kurkkasit :)