tiistai 19. marraskuuta 2013
Kädentaitomessujen satoa
Viikonloppuna kävimme siskon kanssa Tampereen kädentaitomessuilla ja sieltä tarttui mukaan taas kaiken laista kivaa. Oheinen kortti on tehty lähestulkoon pelkästään messuostoksista. Leimasin on Tim Holtzin blueprint setistä. Leimasin kuvan ensin kraft paperille ja toisen kerran valkoiselle paperille. Väritin distress markereilla, leikkasin luistimen irti ja kiinnitin 3d tarratyynyillä kraftille leimatun kuvan päälle. Pellavanauhaa ja tähti koristeeksi. Teksti on leimattu kuultopaperille ja reunoihin tuputtelin lumiainetta ja päälle ripottelin hilettä. Kuvassa kimallus ei juurikaan erotu, mutta livenä lumi kimaltelee kauniisti. Muutenkaan kuva ei tee oikeutta kortille, mutta nyt ei ole juurikaan mahdollisuutta kuvata luonnonvalossa.
Ehkäpä saan tänä vuonna sittenkin joulukortit tehtyä...kiva kun kurkkasit :)
lauantai 2. marraskuuta 2013
Movember tyylinen onnittelukortti
Craft stamper lehden mukana tuli hauska viiksi-leimasin, jota päätin käyttää onnittelukorttiin. Tausta on tehty distress inkillä ja puchinellaa sabluunana käyttäen. Lisäksi teippejä, mustia timantteja ja tarrakirjaimia.
Kiva kun kurkkasit :)
Kiva kun kurkkasit :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)