sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mä tein sen!

Eli juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin eilen! Aikakin oli ihan ok, lähes tavoiteaika, mikä on hyvin kun oli kaiken laista kremppaa ja juoksutaukoa. Pääasia on kuitenkin, että juoksin koko matkan. Jalat ovat tänään vähän anoneet armoa, yllättävän hyvin on kuitenkin päässyt liikkeelle.

Suorituksen kunniaksi Kraftin' Kimmien juoksija pääsi korttiin. Väritykset Distress Markereilla ja paprut ovat My Mind's Eyen kahdesta eri paperikosta. Koristeina timantteja ja klemmari.

Kiva kun kurkkasit :)

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Pojalle

The Greeting Farmin Sheriffi jälleen. Väritykset Distress Markereilla. Paperit ovat My Mind's eyen "Dilly Dally" paperikosta, jossa on ihania papereita mahtavissa väreissä. Koristeena timantteja ja teksti leimattu Granitista ostetulla kirjainleimasinsetillä.

Tilasin uusia TGF:n leimoja Englannista ja odottelen malttamattomana toimitusta. Toivottavasti tulee jo ensi viikolla.

Kiva kun kurkkasit :)

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Halinalle

Lisää mökillä syntyneitä värityksiä ja leimana jälleen vanhempia Gorjuss leimoja. Tämä leima on yksi suosikeistani. Väreinä Distress markerit. Eilen en ollut tyytyväinen korttiin, mutta tänään olen.Värit ja asettelu onnistuivat mielestäni hyvin. Väriyhdistelmänä keltainen-vaaleanpunainen on silmää miellyttävä. Koristeina nauhaa ja timantteja.

Kiva kun kurkkasit :)

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tyttö ja kissa (vai onko se minitiikeri?)

Vähän vanhempaa Gorjuss tuotantoa tällä kertaa ja hempeissä väreissä. Leimakuva on väritetty mökkiolosuhteissa Distress Markereilla ja paperi oli vähän huono, eikä värit oikein suostuneet "sulautumaan". Sitkeästi kuitenkin yritin ja värityksen lopputulos on ihan kelvollinen. Kortistakin tykkäsin kunnes otin siitä kuvan, koska sitten paljastui vinossa olevat paperit. Noh, aina ei voi onnistua ;). Väreihin olen ihan tyytyväinen.

Kiva kun kurkkasit :)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Hyvää Juhannusta

Tällä kortilla toivotan hyvää keskikesän juhlaa täällä piipahtaville. Leimasin on Gorjuss ja väritetty Distress leimasintyynystä ja Distress Markereilla. Paperit ovat pilvipaperia lukuunottamatta Pionin (muistaakseni). Koristeena timantteja ja pitsinauhaa.

Juoksutauko ohi tältä erää, OMT-fysioterapeutti käänteli ja väänteli ja napsautti jonkin lukon alaselästä, tuntuu auttavan ainakin toistaiseksi.

Kiva kun kurkkasit :)

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kukkaloistoa

Tämä Lily of the Valleyn tyttönen on yksi suosikkileimoistani. Väritykset Distress Markereilla. Kuva on leikattu spellbindersin stanssilla ja cuddlebugilla. Paperit ovat samat mitä käytin aiemmassa Prinsessa kortissa, mutta tällä kertaa kukkapuoli on pääosassa. Koristeena vain paksua niininauhaa ja timantteja. Onnea teksti peittää sopivasti kuvassa olleen mustetahran ;)

Tämä taitaa olla jo kolmas päivä peräkkäin kun päivitän blogia, olinkin jo melkein unohtanut miten kivaa on lukea kommentteja ja käydä toisten blogeissa. Päivitysten tiheys johtunee siitä, että fysioterapeutti määräsi juoksukieltoon ja nyt on yht'äkkiä aikaa kortteilla. Saa nähdä miten sen puolimaratonin nyt käy, alaselkä ja lonkka kipuilee, mutta vielä on toiveita päästä kahden viikon päästä starttaamaan. Nyt pitää vaan malttaa vähän aikaa lepäillä. Pitäkää peukkuja!

Kiva kun jaksatte käydä kurkkailemassa ja jättämässä kommentteja :)

torstai 13. kesäkuuta 2013

Sheriffi

Lisää TGFn leimoja. Tällä kertaa sheriffi, joka on väritetty Distress Markereilla. Paperit ovat eri valmistajien. Koristeena timantteja ja muutama tarra. Kortti-inspiraatio tekee ihan selvästi paluuta pitkästä aikaa :)

Kiva kun kurkkasit :)

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Prinsessa

The Greeting Farmin prinsessa on väritetty Distress Markereilla. Helmaan ja hihoihin lisäsin säihkettä kimallekynällä, mutta valokuvassa lopputulos ei oikein näy. Paperit ovat saman kartongin kaksi puolta, valmistaja kerkesi jo unohtua (olisiko ollut My Mind's eye). Taustalla harmaa color core kartonki ja koristeena nappi, tähti-klemmari, timantteja sekä floss nauhaa.

Kiva kun kurkkasit :)

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Pitkästä aikaa...ja tietysti Gorjuss

Kortteja syntyy edelleen vähän laisesti, mutta muutama Gorjuss pääsi kortiksi asti viikonloppuna. Koska ilmat ovat hellineet olen ottanut väritystarvikkeet mukaan kun olemme perheen kanssa olleet rannalla tai kalassa. Minulla onkin odottamassa iso kasa väritettyjä kuvia, mutta korttien teko on tällä hetkellä aikaa vievää. Välillä tosin syntyy jotain julkaisemisen arvoistakin.

Pidän todella paljon tästä Gorjuss leimasta, se on ihanan kesäinen ja nopea värittää. Myös paperit ovat Gorjuss mallistoa, kuten myös alemman kortin metallikoriste. Ylemmän kortin "Onnea ja Iloa" teksti on uusi hankinta Presentosta.

Työkiireet ja lenkkeily ovat haukanneet ison osan vapaa-ajasta, mutta toiveissa on, että aikaa löytyisi tämänkin harrastuksen elvyttämiseen. Kesäkuun lopulla on tarkoitus juosta ensimmäinen puolimaraton, saas nähdä kuinka siinä käy :)

Kiva kun kurkkasit :)