Pääsiäiskortteja taitaa sittenkin tulla jokunen tehtyä, tässä niistä yksi. Pupu on stanssattu Pionin paperista, myös taustapaperi on samasta mallistosta. Lisäksi aaltopahvia, juuttinarua, helmiä pearl makerilla. Valkoista maalia olen tuputellut aaltopahvin ja sen päällä olevan tekstin päälle. Minulla ei ole Pääsiäis-aiheista tekstileimasinta (!), joten teksti on tehty tarrakirjaimilla.
Kortin lisäksi olen tehnyt myös muita pääsiäiskoristeluita. Alla kuva pajunkissamaljakon koristeista. Käytin samoja materiaaleja kuin kortissa, lisänä vain itse tehtyjä paperisia leskenlehtiä.
Tein myös muutaman muun koristeen, mutta niitä en ole vielä ehtinyt kuvata. Ongelmana on sekin, että kissa vaanii kaikkia koristeita, esimerkiksi pienet koristetiput kokivat ensimmäisenä yönä karun kohtalon, niitä ei ole vielä löytynyt... Pääsiäismunakoristeita on myöskin kiva pyöritellä pitkin lattioita.
Kiva kun poikkesit :)
torstai 31. maaliskuuta 2011
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Bingo! #4
Bingo!-haasteen #4 rivini on jokin "ajopeli"-hopea-stanssattu. Skootteri käy ajopelistä, hopea tulee klemmarista ja niiteistä ja onnea tekstin tausta on stanssattu Spellbindersin stanssilla. Lisänä vielä punaista klemmarinauhaa, punaisia tarratimantteja ja Tim Holtzin film strip.
Kiva kun kurkkasit ja aurinkoista kevätpäivää :)
Kiva kun kurkkasit ja aurinkoista kevätpäivää :)
torstai 24. maaliskuuta 2011
Jehkon kk-haaste
Ensimmäistä kertaa mukaan Jehkon kk-haasteeseen. Maaliskuun haasteena oli tehdä tausta itse. Tähän korttiin tein taustan käyttämällä Distress Cracle paintia (picket fence) ja lisäksi värjäsin pinnan paremmin näkyviin Distress Inkin sävyillä Tumbled glass ja peeled paint (kuva vähän vääristää värejä, vihreä on oikeasti raikkaamman värinen). Samoja värejä käytin leimakuvan taustalla. Leimakuva on Magnolian ja olen sen embossannut valkoisella kohopulverilla. Koristeena nappeja ja ohut pitsinauha. Tekstin jätin ihan tarkoituksella pois, koska tämä on hyvä ihan näin.
Kiva kun kurkkasit :)
Kiva kun kurkkasit :)
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Keväinen keijukortti
En ole ollenkaan varma saanko tänä vuonna pääsiäiskortteja tehtyä. Harmittaa niin vietävästi kun olen hävittänyt yhden leiman jota piti pääsiäiskortteihin käyttää. Tämä nyt kuitenkin on ihan passeli pääsiäiseen, joten ehkä on vielä toivoa :)
Kiva kun kurkkasit :)
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Pilkkuja, pilkkuja
Toinen sunnuntain askartelutapaamisessa syntynyt kortti näytille. Tässä pohjana Maja Designsin paperit. Boordi Martha Stewardin leikkurilla, retrokukkia, helmiä ja nauhaa. Ihana ja monikäyttöinen leimakuva on Kort o godtin. Aika pilkukas tästä sitten tuli :)
Kiva kun poikkesit :)
Kiva kun poikkesit :)
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Askartelutapaamisen satoa
Sunnuntaina olin askartelutapaamisessa ja siellä syntyi muutama kortti. Tässä niistä toinen. Kortti on vielä ilman tekstiä, koska mietiskelen käyttötarkoitusta. Bloggaaminen on nyt hieman hankalaa, koska kissa rotjottaa sylissä, joten tänään ei tämän kummempia tarinoita. En raaski kissaa hätistääkään :)
Kiitos vielä Carolalle tapaamisen järjestämisestä ja kaikille mukana olleille hyvästä askarteluseurasta.
Kiva kun kurkkasit :)
Kiitos vielä Carolalle tapaamisen järjestämisestä ja kaikille mukana olleille hyvästä askarteluseurasta.
Kiva kun kurkkasit :)
lauantai 19. maaliskuuta 2011
P*skarteluhaaste #82
P*skarteluhaasteessa on tällä viikolla inspiraatiokuva. Minä inspiroiduin tekemään kuvasta oheisen kortin, josta ei väriä puutu! Teksti on Nea-idean ja sydän on tehty Sizzixin stanssilla. Kukat on tehty retrokukka-leikkurilla ja simppelit nauhat on solmittu ja niitattu. Niitit olivat kuparinvärisiä, joten värjäsin ne hopeatussilla.
Kiva kun kurkkasit :)
Kiva kun kurkkasit :)
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Bingo! - haaste #3: ommel-pitsi-keltainen
Sairastaminen tuli siis ihan liian kalliiksi, koska tuli pyörittyä blogeissa ja nettikaupoissa...
Kiva kun piipahdit ja mukavaa viikonloppua!
torstai 17. maaliskuuta 2011
Tunnustus ja Prinsessakortti
Oheisen tunnustuksen sain Carolalta. Lämpimät kiitokset :
- Elokuussa 2010, eli vähän yli puoli vuotta takana bloggailua.
2. Mistä kirjoitat blogissasi,mitä kaikkea se käsittelee?
- Lähinnä tämä nyt taitaa olla korttiblogi, välillä postailen jotain muutakin. esim virkkailuja, neulomuksia tai jotain pientä tuunailua. Välillä kuvissa vilahtelee meidän Milli-kissa, kissaihmisenä minun on välillä ihan pakko kertoa jotain ihanasta kissastani.
3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna kaikkiin muihin?
- Enpä osaa oikein sanoa, aika saman lainen tämä on muiden korttiblogien kanssa. Ehkä ajoittainen muiden käsitöiden esittely erottaa hieman muista ja onhan kaikki minun omatekemää, joten ihan saman laista korttia ei pitäisi muualta löytyä :)
4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
- Olin ihan koukussa korttiblogeihin ja kun Koukussa Kortteihin sivusto avattiin, niin liityin sinne. Sieltä tuli innostus alkaa kirjoittamaan omaa blogia. Enkä ole katunut, tämä on ollut oikeasti kivaa ja olen saanut uusia ystäviäkin.
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
- Enemmän pitäisi tuottaa tuota lankapuolta, ja ehkä päivittää blogia useammin. Muuten olen ihan tyytyväinen.
Tässä vielä yksi kortti, joka on jäänyt julkaisematta täällä. Kortin väreihin olen tyytyväinen ja leimakuva on ihana, mutta jotenkin muuten tämä kortti ei ole oikein mieluinen. Tähän tuli varmaan liikaa tilpehööriä.
Kiva kun poikkesit :)
Tunnustukseen kuuluu vastata muutamaan kysymykseen:
1. Milloin aloitit blogisi- Elokuussa 2010, eli vähän yli puoli vuotta takana bloggailua.
2. Mistä kirjoitat blogissasi,mitä kaikkea se käsittelee?
- Lähinnä tämä nyt taitaa olla korttiblogi, välillä postailen jotain muutakin. esim virkkailuja, neulomuksia tai jotain pientä tuunailua. Välillä kuvissa vilahtelee meidän Milli-kissa, kissaihmisenä minun on välillä ihan pakko kertoa jotain ihanasta kissastani.
3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna kaikkiin muihin?
- Enpä osaa oikein sanoa, aika saman lainen tämä on muiden korttiblogien kanssa. Ehkä ajoittainen muiden käsitöiden esittely erottaa hieman muista ja onhan kaikki minun omatekemää, joten ihan saman laista korttia ei pitäisi muualta löytyä :)
4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
- Olin ihan koukussa korttiblogeihin ja kun Koukussa Kortteihin sivusto avattiin, niin liityin sinne. Sieltä tuli innostus alkaa kirjoittamaan omaa blogia. Enkä ole katunut, tämä on ollut oikeasti kivaa ja olen saanut uusia ystäviäkin.
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
- Enemmän pitäisi tuottaa tuota lankapuolta, ja ehkä päivittää blogia useammin. Muuten olen ihan tyytyväinen.
Tässä vielä yksi kortti, joka on jäänyt julkaisematta täällä. Kortin väreihin olen tyytyväinen ja leimakuva on ihana, mutta jotenkin muuten tämä kortti ei ole oikein mieluinen. Tähän tuli varmaan liikaa tilpehööriä.
Kiva kun poikkesit :)
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Vieläkin hääkortti
Vielä yksi hääkortti esille, ehkä ensi viikolla syntyy jotain muitakin kortteja. Pohjana jälleen Maja Design paperit, tällä kertaa hentoa sinistä ja beigeä. Kiekura on leikattu Sizzixin stanssilla. Helmet peal makerilla.
Kiva kun piipahdit :)
Kiva kun piipahdit :)
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Lisää hääkortteja
Tällaisia hääkortteja syntyi Prima Marketing uusista papereista. Jälleen pääosassa kauniit paperit. Ylemmässä kortissa olen embossannut tekstin ja toisen reunan kuviot, lisännyt muutaman helmen, juuttinarua ja puusydämet, jotka olen ensin maalannut ja sitten leimannut. Kuva vääristää kortin väriä, eli ihan noin tummanruskea kortti ei luonnossa ole.
Alemmassa olen kohokuvioinut taustapaperiin sopivia kartonkeja ja leikannut nauhaksi. Lisäksi muutama nappi, Nea-idean teksti ja stanssattu tausta.
Uusille lukijoille tervetuloa!

perjantai 11. maaliskuuta 2011
Hääkortti lempiväreissä
Tuli piipahdettua Presentossa ja siellä Carola auttoi minua pääsemään rahoistani eroon :)
Sain siis loistavaa palvelua ja ostin kasan uusia Maj Design papereita. Nämä värit olivat niin ihania, että en kerta kaikkiaan voinut vastustaa. Myös kukat ja heteet ostin Presentosta. Tekstileimasin tuli eilen Nea-Ideasta. Tuli sieltä muitakin tekstileimasimia ja niistä lisää myöhemmin.
Kukka-asetelmaan olen todella tyytyväinen, minulle ne kun ovat vähän vaikeita. Tällä kertaa onnistuin mielestäni kuitenkin hyvin. Asetelmasta tuli tasapainoinen, eikä liian rönsyilevä. Kortin värit ovat aivan ehdottomasti mielestäni niin kauniit, että en lähtenyt papereita peittämään liialla koristelulla. Minulla oli alunperin korttiin kiinnitettynä kaksi sydäntä, mutta otin ne kuitenkin pois, kun jotenkin häiritsivät kokonaisuutta. Säästyivät siis johonkin toiseen korttiin.
Kiitos muuten Punchinellan kiinnitysvinkeistä. Glossy accentia jo kokeilin yhteen korttiin ja hyvin toimi. Toinen mitä pitää kokeilla on punchinellan nitominen.
Kiva kun piipahdit ja oikein hyvää alkavaa viikonloppua :)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Kortteja keskosvauvoille
Sabina on haastanut kortintekijät tekemään kortteja keskosvauvoille. Näitä kortteja käytetään juhlistamaan esimerkiksi kilojuhlia (kun keskosvauva saavuttaa lisää painoa). Tässä minun ensimmäinen korttini, tarkoitus on tehdä vielä jokunen lisää ja postittaa kaikki sitten Sabinalle. Aikaa on Huhtikuun loppuun.
Kortintekoa haittaa sairastelu, olen sairaslomalla koko loppuviikon töistä, eikä korttien tekokaan oikein luonnista. Lähinnä olen selaillut lehtiä ja kurkkinut toisten blogeja sängyssä maaten. Onpahan sitten inspiraatiota, kun taas jaksaa askarrella.
Sitten tyhmä kysymys, miten te kiinnitätte punchinellan? Olen kokeillut yhtä sun toista (liimaa, minikokoisia liimapisteitä ja tarranauhaa), mutta mikään ei oikein ole ollut hyvä. Joku keino täytyy kuitenkin olla, jos tiedätte hyvän keinon, niin olisin kiitollinen vinkistä :)

maanantai 7. maaliskuuta 2011
P*skarteluhaaste #80
Ihanainen Izzy pääsi heti toistamiseen kortiksi asti. Tällä kertaa P*skiksen haastekorttiin, jossa pohjana Ninarskun kiva luonnos. Jämäpaperit pääsivät hyötykäyttöön :)
Kiva kun kurkkasit :)
Kiva kun kurkkasit :)
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Vintagea? - Craftican DT
Craftican DT-korttia olisi jälleen tarjolla. Tämä aivan ihana Greeting Farm-leimasin inspiroi hieman Vintage tyyliseen korttiin. Taustapaperi määritteli värimaailman, joka on minulle mieleinen. Tim Holtzin pääsyliput olen kiinnittänyt kohotarroilla ja pienillä ruuvi-haaraniiteillä. Pitsi on omaa varastoa. Väritykset promarkereilla.
Haaraniitit: KF mini-haaraniitit
Materiaalit Crafticasta:
Leimasin: Izzy, Greeting farmHaaraniitit: KF mini-haaraniitit
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Avaruuskortti
Pojan eskarikaverin avaruussynttäreille Greeting Farmin Space Iain sopii hyvin. Värittelin leimakuvan promarkereilla. Fiskarsin tähtileikkurilla tähtiä color core kartongista ja leikkauksen tuotteena syntynyt nauha tuli myös käytettyä kortissa. Tähdet ja leimakuva kohotettu 3-tarroilla.
Kiva kun kurkkasit :)
Kiva kun kurkkasit :)
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Halaus - Craftican DT
Blogissa on ollut hiljaista, koska meillä sairastetaan, taas. Yksi kortti kuitenkin valmistui tänään. Tarvikkeet tähän pelkistettyyn korttiin Crafticasta. Leima on Greeting Farmin ja väritykset Promarkereilla.
Kiva kun kurkkasit :)
Materiaalit Crafticasta:
Paperit: Pink Paislee, sweetness, 6"x6" paperilajitelma
Helmet: KaiserCraft helmitarra-arkki, bliss
Leimasin: Greeting farm
Kiva kun kurkkasit :)
Materiaalit Crafticasta:
Paperit: Pink Paislee, sweetness, 6"x6" paperilajitelma
Helmet: KaiserCraft helmitarra-arkki, bliss
Leimasin: Greeting farm
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)