Tämän kortin myötä haluan toivottaa kaikille oikein hyvää ystävänpäivää :)
Pitkittyneen kortittoman kauden päättää tämä tilkkutäkkikortti. Paperit ovat Tim Holtzin paperikosta, kirjaimet ovat löytö Presentosta. Pidän näiden kirjainten ihanasta rouheudesta ja epäsymmetriasta. Sydän leikattu Sizzixin stanssilla ja perhoset on leikattu Martha Stewardin leikkurilla. Tilkut on ommeltu ompelukoneella ja kortin reunoihin olen tehnyt helmet pearl makerilla.
Kiva kun kurkkasit :)
tiistai 14. helmikuuta 2012
perjantai 10. helmikuuta 2012
Pientä pintaremonttia
Olen jo pitkään katsonut olohuoneen kirsikan väristä sormipaneeliseinää sillä silmällä. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin laittaa hihat heilumaan. Ja monen illan ahertamisen jälkeen tulos näyttää tältä. Eli kirsikan värinen puupaneeli on vaihtanut väriä vaaleaan beigeen. Värinvaihto saatiin aikaiseksi Osmo Colorin peittävällä puuvahalla (kaksi kerrosta) ja pensselillä. Listat ovat vielä käsittelemättä, joten ihan viimeistelty tämä ei ole. Katon rajassa pilkistää kirsikan värinen peitelauta ja nurkkaan pitäisi laittaa koristelista. Kuvaus ei ole todellakaan onnistunut, mutta ehkäpä tästä idea selviää.
Sohvan päälle on ilmestynyt myös ikkunanpokista tehty peili, hankittu Adalmiinan helmestä. Oikeastaan on tämän hankinnan syytä, että väri seinässä vaihtui.
Sohvalla pitää majaa myös tytön taitavan kummitädin tekemä Tilda-pupu. Välillä tosin pupun pitää päästä nukkumaan tytön kainaloon :)
Kortteja ei vaan synny, joten nyt tällainen postaus. Huomenna suunnataan tytön kanssa Disney on Ice jääshowta katsomaan Helsinkiin! Luvassa tyttöjen päivä täynnä prinsessoja ja sankareita. Pojat jäävät tällä kertaa kotiin rakentamaan Star Wars legoja :)
Kiva kun kurkkasit ja oikein mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Kupla
Tämä on jatkoa edelliselle Unelma-taululle. Tällä kertaa tauluun pääsi punainen kupla, joka minusta näyttää enemmän leppäkertulta kuin koppakuoriaiselta. Mielenkiintoista muuten, että kuplaa kutsutaan Englannissa koppakuoriaiseksi ja esim. Italiassa leppäkertuksi, sitten on Suomi ja Ruotsi jossa sanotaan Kupla.
Paperit ovat silppulaatikosta, oikein kovasti kun kaivoin niin löytyi jotain punaista :). Leimasin on samaisesta Papermanian setistä kuin aiemman taulun Mini. Musta nauha on kierrätysnauhaa, jonkin paidan henkarinauha. Lisänä mustia timantteja.
Mietin vielä kolmatta taulua samaan sarjaan, mutta tällä menolla siitä pitäisi tehdä vihreä...

perjantai 27. tammikuuta 2012
Jalkkista
Lily of the Valleyn jalkapallopoika pääsi pitkästä aikaa korttiin. Paperi on silppulaatikon löytöjä, olen samaa paperia käyttänyt tälle leimalle aiemminkin. Tykkään näistä väreistä! Tähdet ja ympyrät on leikattu Sizzixin stanssilla ja väritykset Promarkereilla. Tähtinauha on löytö Tampereen käsityöläiskorttelista, nauhaa on myös sinisenä ja olenkin sitä käyttänyt monessa kortissa.
Kiva kun kurkkasit ja rentouttavaa viikonloppua :)
Kiva kun kurkkasit ja rentouttavaa viikonloppua :)
torstai 26. tammikuuta 2012
Pinkki/Musta
Tämän kortin idea lähti siitä, että piti saada käyttöön uudet Presentosta ostetut teipit, jotka sattuivat olemaan pinkkiä ja mustaa. Taustalla siis pinkkiä kartonkia, sen päällä Priman mustaa pilkkupaperia ja niiden päällä monta riviä teippiä. Leimakuva on jälleen Lily of the Valleyn ja väritykset promarkereilla. Pearl makerilla tehtyjä helmiä on runsaasti pyöreässä kehyksessä ja pilkkupaperin reunoissa. Jotenkin lopputulos uhkasi jäädä vähän valjuksi, joten ihan lopuksi leimasin vielä Stempelgleden kiekurat pinkkiin kartonkiin mustalla. Siinä vaiheessa minulla oli leimakuvakin jo kiinnitettynä ja niinhän siinä kävi, että leimasin lipesi kädestä ja osui suoraan leimakuvaan. Onneksi jälki ei ollut suuren suuri, joten kortista ei tullut roskiskamaa, mutta toki vähän harmitti oma sählääminen. Mutta niinhän se on, että rapatessa roiskuu...
Kiva kun kurkkasit :)
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Keltaista
Talven keskelle piristävää keltaista. Tämä kortti vastusti, eikä meinannut millään muotoutua, kunnes otin ompelukoneen esiin. Tyttö osallistui innolla ompelukoneella huristeluun ja painoi poljinta hienosti. Nyt pitäisikin olla sitten koko ajan huristelemassa. Leima on Nellie Snellen, taitaa olla ihan ensimmäinen ja vielä toistaiseksi ainoa kyseisen valmistajan leimasin minun kokoelmissani. Leimaan kuuluu lentävä sammakko (!), jonka kuitenkin tällä kertaa leikkasin pois. Väritykset promarkereilla ja paperit October Afternoonin. Keltaisen nauhan alla on teippiä ja teippi/nauhan päällä oleva nappi on oikeastaan kaksi nappia sisäkkäin. Sydän on jälleen leikattu Sizzixin sydän stanssilla.
Kiva kun kurkkasit ja kirpeitä pakkaspäiviä :)
Kiva kun kurkkasit ja kirpeitä pakkaspäiviä :)
tiistai 24. tammikuuta 2012
Unelma
Unelmiahan pitää olla ja yksi minun unelmani on saada Austin Mini Cooper.
Ostin viime viikolla Presentosta Papermanian autoleimasinsetin ja tämä leimasin oli ihan pakko tehdä tauluksi itselle. Lopputulokseen olen todella tyytyväinen, musta-keltainen väri toimii hienosti, asettelu onnistui ja koristeiden määrä on sopiva. Kuvaaminen oli taas haastavaa, mutta onnistui jotenkuten kun poistin kehyksestä lasin kuvauksen ajaksi.
Paperit ovat October afternoonin, leimasin siis Papermanian, kirjaimet Tim Holtzin muovitarrakirjaimia (ihania!), koristeena filmirullaa ja mustia timantteja. Kehys on Ikeasta. Papereiden reunat on mustattu Distress Inkin mustalla musteella.
Ja eikun unelmoimaan! Kiva kun kurkkasit :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)