torstai 8. lokakuuta 2015
Mustikka vai vadelma?
Tämäkin kortti on jo ajat sitten valmistunut, mutta vasta nyt sain laitettua blogiin. Paperit löytyivät silppulaatikon kätköistä (sieltä löytyy vaikka mitä aarteita). Leimakuva on The Greeting Farmin ihana tyttönen, joka on väritetty Distress Markereilla. Koristeena muutama timantti ja pala washiteippiä.
Kiva kun kurkkasit :)
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Pilkkuja
Tämä kortti on valmistunut jo viime keväänä/kesällä, mutta en ole saanut laitettua blogiin. Leimakuva on Some Odd Girlsin ja pallopaperit silppulaatikosta. Koristeena timantteja ja washiteippiä. Väritykset Distress kynillä.
Kiva kun kurkkasit :)
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Pöllö
Tässä kortissa on paljon samoja elementtejä ja värejä kuin edellisessä. Paperitkin on samasta paperikosta. Teipit ja napit ovat Gorjuss mallistoa, lukuunottamatta ohutta washiteippiä kortin alaosassa. Väritykset Promarkereilla. Mustan tukan värittäminen tusseilla on aika haastavaa. Pitää harjoitella vähän lisää.
Tämän jälkeen on vielä kaksi uutta Gorjusta esittelemättä. Ei minulla silti ole niitä kaikkia, ihan oikeesti...
Kiva kun kurkkasit :)
lauantai 3. lokakuuta 2015
Kettu
Näytille jälleen yksi uusi Gorjuss tyttönen, tällä kertaa hänellä on seuranaan kettu. Väritykset Promarkereilla. Tussivärittelytaidot alkavat palautua ja tähän väritykseen olen varsin tyytyväinen. Värit valikoituivat papereista, jotka ovat Bobunnyn Enchanted Garden collection paperikosta. Napit ovat Gorjuss mallistoa, lisänä juuttinauhaa ja muutama enamel dot (tietysti).
Kiva kun kurkkasit :)
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Sommittelua
Gorjuss tyttöjä taas. Tämä leima on suosikkejani uudemmista Gorjuss leimoista, se on helppo värittää erityyppisiin kortteihin sopivaksi.
Ylemmässä kortissa on käytetty useampaa washiteippiä, nappeja, miniklemmareita ja puukoristeita. Alempi kortti on rakentunut lähes yksinomaan papereiden varaan ja osa numeroista on sommiteltu kohotarrojen avulla. Mutta aina voi laittaa koristeeksi muutaman enamel dottsin. Väritykset promarkereilla.
Askartelutavaroita järjestellessä on tullut vastaan vähän unohdettujakin hankintoja ja niitä on ollut kiva laitella kortteihin.
Kiva kun kurkkasit :)
tiistai 29. syyskuuta 2015
Cool girls
Gorjuss tyttöjen jälkeen TGF'n isompia tyttöjä. Ylemmässä on leimakuvan takana minipunchinellaa, sellaistakin löytyi tarvikekätköistä. Näissä korteissa olen käyttänyt tämän hetken suosikkikoristeitani: enamel dotseja, kartonkiklemmareita ja kamera puukoristeita. Väritykset pitkästä aikaa Promarkereilla!
Askartelu oli pitkään tauolla, koska tarvikkeet olivat vaikeasti saatavilla huoneiden vaihdon jälkeen. Nyt pitkän aherruksen jälkeen kaikki on taas käsillä ja kortteja on alkanut syntyä.
Kiva kun kurkkasit :)
maanantai 28. syyskuuta 2015
Sininen
Tästä kortista tuli aivan sininen vähän vahingossa, no onhan siellä toki hieman punaistakin joukossa. Leimana jälleen uusia Gorjuss tyttösiä, tämä räsypupun kanssa. En osaa päättää onko tuo pupu ihana vai vähän karmiva :). Värityksen tein distress markereilla. Koristeena Gorjuss nauhaa ja nappi, filmirullaa ja enamel dotseja.
Kiva kun kurkkasit :)
Kiva kun kurkkasit :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)