sunnuntai 29. elokuuta 2010

Kastepäivänä

Siskon ihana tyttövauva sai tänään nimen ja sinne vietiin lahjan lisäksi tämä kortti. Leima on uusia Lili Of the Valley leimasimiani. Väritykset Promarkereilla. Oletteko muuten huomanneet, että minulla on aina napit, helmet ja muut kolmen ryhmissä? Itse huomasin tämän ja pitää katsoa osaanko irrottautua tuosta kaavasta. Vaikka ihan hyvältähän nämäkin kolmen rykelmät näyttävät...

Osallistun tällä kortilla myös tämän viikkoiseen (#54) P*skarteluhaasteeseen, jossa pelataan bingoa. Minun bingorivini on siis Ruskea-Pinkki-Kraft/beige.

lauantai 28. elokuuta 2010

Syksyn kunniaksi


Syksyiset ilmat ovat saapuneet, joten tässä maistiaisiksi yksi Syksyinen skräppisivu. Kuva on jo vuodelta 2007, mutta skräppäsin sen vasta kesän aikana. Kuvassa on ihanaa syksyistä vauhtia ja tunnelmaa. Kuva taitaa muuten olla mummon ottama.

Kiva kun poikkesit :)




perjantai 27. elokuuta 2010

Passion for Promarkers challenge week 66

Osallistun tällä kortilla Passion for Promarkers haasteeseen. Tällä viikolla aiheena oli luonnos ja syksyiset värit. Värit ovat sellaiset, joita en ole juurikaan käyttänyt, luonnos oli ihan kiva, mutta haasteellinen sekin. Paperit ovat Basic Greyn. Tämä Sweet Pean leimasin on yksi suosikeistani, joten joudutte nyt lyhyen ajan sisällä näkemään toisenkin version samasta leimasta :)

This is my contribution to the Passion for Promarkers week 66 challenge. Theme this week was a sketch and autumn colours. I struggled a little with the colours and the sketch was great but challenging. Papers are from Basic Grey collection. This Sweet Pea stamp is one of my favorites at the moment, she is so cute with her "bad hairday". Thanks for looking :)

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Hääpäivänä

Ystäväpariskunnalle meni näistä korteista ensimmäinen, 10-vuotis hääpäivän kunniaksi. Korttia tehdessä innostuin mallista niin, että tein muutaman ylimääräisenkin. Tällaiset kortit tulevat nopeasti valmiiksi, kun ei tarvitse leimakuvaa väritellä erikseen. Leimausjälkeen en ollut ihan tyytyväinen, en tiedä oliko syytä musteessa vai paperissa. Mutta loppujen lopuksi tämä hieman "epäonnistunut" leimaus onkin osa kortin viehätystä. Aina ei pidä pyrkiä täydellisyyteen :)

Leima on Kort och Godt:in ja leimasin Distress Inkin Walnut Stain musteella. Taidan kokeilla seuraavan kerran Versafinellä. Minun suosikkini on ehkä tuo ensimmäinen kortti, tosin tuossa vihreässäkin on mielestäni ihan mukava tunnelma. Mikä on sinun suosikkisi?

Kiva kun poikkesit, tervetuloa toistekin :)

tiistai 24. elokuuta 2010

Ihana tunnustus!


Kiitos Maaretille ihanasta tunnustuksesta, tämä lämmittää mieltä ja kannustaa jatkamaan korttien tekoa ja blogin pitämistä :)

Tunnustukseen liittyi ohje kertoa itsestään 7 asiaa:
Olen vasenkätinen
Pidän kissoista (olipa yllätys)
Minun etunimeni on Tia
En pidä erikoisemmin ruoanlaittamisesta
mutta rakastan leipoa
Tykkään lukea, mutta teen sitä liian harvoin
Olen pieni, mutta pippurinen ;)

Laitan tunnustuksen eteenpäin seuraaville ihanille blogeille:

Carola, täältä löytyy aina ihania, taitavasti tehtyjä, runsaita kortteja. Ja odottelen jo kovasti Lily of the Valley leimoista tehtyjä kortteja (minullekkin posti toi tänään setin, Carola taisi vähän Presentossa viimeksi yllyttää ja minähän tilasin...)

Katjuska ja Korttikaruselli, täältäkin olen saanut monta kertaa inspiraatiota ja on ihanaa, että kortintekokonkarit kannustavat meitä aloitteijoita. Katjuskalle iso kiitos mukavista kommenteista ja ihanasta blogista :)

maanantai 23. elokuuta 2010

Onnea Uuteen Kotiin

Onnentoivotukset naapurille. Kuvan ottaminen ulkona auringonpaisteessa ei tainnutkaan olla hyvä ajatus. Varjot näkyvät selvästi ja muutenkin kuva on omituinen. No, uuden kameran käyttöä tässä vasta opetellaan, kärsivällisyyttä...

Taloleima on Magnolian (niitä harvoja Magnolian leimoja, joita minulla on) ja promarkereilla värittelin.

Sitten vielä kissauutisia ;) Milli on ollut ilonamme pari viikkoa ja ilman ei osattais enää varmaan ollakaan. Kuvassa Milli lempipuuhassaan, eli kuivaustelineen päällä "järjestelemässä" pyykkejä.
Hauskaa alkanutta viikkoa, kiva kun poikkesit :)

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Bad hairday

Tämä on toinen Sweet Pea leimasimistani, jotka molemmat hankin Billnäsin askartelutapahtumasta kesällä Purppurataivaan myyntipöydästä. Leimasin on odottanut väritysvuoroaan pitkään, mutta tänään sain vihdoin tehtyä kortin tästäkin leimasimesta.

Kortin tekeminen oli jotenkin hankalaa ja pyörittelin papereita edes takaisin. Kun olin saanut kortin mielestäni valmiiksi, niin siitä silti puuttui jotain. Lisäsin paljetteja ja johan alkoi näyttää paremmalta, kuvassa paljetit eivät valitettavasti toimi niin hyvin kuin "livenä". Lopputulos on mielestäni mukavan raikas. Vähän oli vaikeuksia myöskin valita "mutruhuulikeijulle" sopivaa tekstileimaa, joten laitoin vanhan turvallisen Circle It Onnittelut tekstin. Paperit ovat tulleet jonkin askartelulehden mukana ja väritykset Promarkereilla.

Mies osti viikonloppuna digi järkkärin (Canon EOS 500D tai jotain sinne päin) ja ollaan kovasti harjoiteltu kuvien ottamista. Toiveissa on, että nämä blogin kuvat alkavat tästä pian parantua laadultaan, tämä on vielä otettu kännykällä :)

Kiva kun poikkeasit, tervetuloa uudelleen!

perjantai 20. elokuuta 2010

Pikkulintu lauloi...

Olen ollut ahkerana korttiaskartelussa ja koska P*skarteluhaasteessa oli suosikki väriyhdistelmäni (pinkki ja vihreä), niin päätin osallistua tällä kortilla kisaan :)


Kiva kun poikkesit, vielä kivempi jos jätit kommentin ;) Hyvää viikonloppua!

Merirosvon aarrearkku

Tässä pojan pieni aarrearkku ja pitihän siitä tietenkin tehdä Merirosvon aarrearkku. Decoupage tekniikalla on tämäkin rasia tehty ja tuntui poika siitä tykkäävän, siinä kun oli enemmän timantteja kuin pikkusiskon aarrearkussa ;)

Eilen sain valmiiiksi kasan korttejakin, mutta niistä sitten myöhemmin kun yksi niistä lähtee vasta ensi viikolla saajalleen.

tiistai 17. elokuuta 2010

Keijuja kylvyssä

Tämä uusi ihana Sweet Pean leimasin inspiroi tekemään kaksi hempeää korttia.

maanantai 16. elokuuta 2010

Ristiäiskutsu

Tässä siskoni vauvan ristiäisiin tekemäni kutsukortti. Suunnittelu oli yhteistyötä siskon kanssa ja toteutus minun. Aika kivat näistä tuli :)

Näitä tehdessäni löysin Wordista aivan ihana fontin. Batik Regular fontilla tehty sisäpuolen kutsu näytti aivan vanhalla kirjoituskoneella kirjoitetulta. Kun printtasin ruskealla värillä kartongille tuli tekstiin leimailtu ulkonäkö, mutta vähemmällä vaivalla. En viitsi kuvaa laittaa toisesta puolesta, kun siinä on henkilökohtaista tietoa. Kannattaa kokeilla :)
Leimakuva Greeting farmin pupusetistä, taustapaperi on Tildan lahjapaperia, kukat leikattu pienellä retrokukkaleikkurilla ja tuunailtu musteella ja paljeteilla (pyöristetty sukkapuikolla). Kortin reunat ajelin ompelukoneella ja niin kiva tuli, että ajattelin jatkossakin hurautella ompelukoneella :)

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Neulemekko

Tänään sain vihdoin valmiiksi tytön neulemekon (tai no puuttuu siitä vielä takaa nappi). Lanka on Novitan Puro Batik ja neulemekon ohje on Moda lehdestä (4/2007). Malli oli helppo tehdä, pyöröpuikoilla sileää neuletta ja vain helmaan ja hihoihin aina oikein neuletta. Lanka sopi tähän hyvin kun ei tarvinnut vaihtaa lankaa raidoituksen aikaansaamiseksi. Ihan kiva tästä tuli, nyt vaan odotellaan ilmojen viilenemistä, voi nimittäin olla liian kuuma neulemekossa näillä helteillä...

Mekon suloinen omistaja poseerasi onnellisina ja taitaa viedä huomion mekolta ;)
Taas alkaa viikonloppu olla takana ja työviikko edessä. Hyvää alkavaa viikkoa! Kiva kun poikkesit ja tervetuloa uudelleen :)

lauantai 14. elokuuta 2010

Dancing Princess

Tässä ihan uusi, tänään valmistunut kortti ja tällä osallistun ensimmäistä kertaa Passion for Promarkers haasteeseen.

Here is my card for this weeks's Passion for Promarkers challenge. Theme this week is Music and here is my Dancing Princess. This is my very first entry to Passion for Promarker Challenge.

perjantai 13. elokuuta 2010

Avaruuskortti

Tässä lasten serkkupojalle tekemäni avaruuskortti. Leima jälleen Greetings farm ja paperit All boys stack (DCWV). Tämän tein telinekortiksi, mallin opin Presenton korttikurssilla keväällä. Carola oli siellä ohjaamassa ja matkaan lähti kasa hyviä vinkkejä ja kosolti inspiraatiota. Kuva on vähän heikko, mutta harjoittelen tuota kuvaamista edelleen :)



Olen muuten huomannut, että neulominen on aika vaikeaa pienen kissanpennun kanssa, jotenkin ei oikein neulontatyöt etene kun pitää vähän väliä irrottaa pieniä tassuja lankakerästä ;)

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Cowboy

Ompelukoneella huristelu tuotti eilen mukavasti tulosta, kuvia sitten myöhemmin, kun tekemäni kutsukortit ovat menossa saajilleen vasta perjantaiksi.

Tässä taas aiemmin valmistunut Cowboy kortti, värittelin promarkereilla ja paperit on All Boys Stack kansiosta (DCWV). Nämä Greetings farmin leimasimet ovat erityisen hyviä poikien kortteihin ja näitä tulikin jokunen tehtyä pojan kavereille.
Loistavaa päivää ja kiva kun poikkesit :)

tiistai 10. elokuuta 2010

Keijukainen

Paljon olisi taas ideoita, mutta aikaa kun ei ole kuin se tietty määrä päivässä. Tänään ajattelin kokeilla miltä näyttää jos surauttelee ompelukoneella korttiin koristuksia. Pitää kaivaa ompelukone esiin. Tähän laitan nyt yhden aiemmin valmistuneen Keijukaiskortin. Leima jälleen Greetings Farm ja väritykset Promarkereilla. Tässä on käytetty samaa mallia kuin aiemmin esitellyissä pupukorteissa.

Sitten vielä kuva Millistä. Näin rennosti voi ottaa kun toiset tekee töitä...

Toisaalta Milli myös tykkäsi pureskella luurien johtoja kun yritin olla puhelinpalaverissa :)

maanantai 9. elokuuta 2010

Milli-kissa ja Pupuja

Lauantaina meille kotiutui IHANA kissanpentu, joka sai nimekseen Milli. Koko perhe on aivan rakastunut uuteen tulokkaaseen :). Milli on osoittautunut oikein sopeutuvaksi ja rohkeaksi kissanpennuksi. Ja sen verran nopealiikkeiseksi, että valitettavasti en ole vielä saanut otettua oikein kunnollista terävää kuvaa. Tässä maistiaisia näin alkuun. Kiitos vielä Laitilaan Millin syntymäkotiin, Milli on sopeutunut hyvin ja tuntuu tykästyneen meihin :)
Aamulla Milli hyppäsi työläppärin näppäimistölle ja onnistui kääntämään koko desktopin sivuttain, vähän aikaa sain puuhastella, että onnistuin muuttamaan asetukset takaisin.

Laitetaan tähän samaan muutama aiemmin valmistunut Pupukortti. Puput ovat Greetings Farmin ja promarkereille olen taas väritellyt. Taustalla oleva "kakkupaperi" löytyi Tiimarista. Napit Rakel-mummin nappivarastosta. Boordi on leikattu Martha Stewardin reunaleikkurilla.

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen :)

lauantai 7. elokuuta 2010

Merirosvoja

Tässä muutama jo aiemmin valmistunut Merirosvokortti. Leimasimet on Greetings farmin ja väritykset Promarkereilla. Nämä on kivoja leimasimia, joita on kiva väritellä.

perjantai 6. elokuuta 2010

Kranssi ja kissauutisia

Sain eilen iltapuhteina valmiiksi ruskean paperinarukranssin. Tämä on kyllä aika ihana ja oli helppo tehdä. Ohjeen sain Taito-shopista, näitä tulee ehkä tehtyä lisääkin. Kranssi tehdään siten, että luodaan renkaan koosta riippuen silmukoita (minulla taisi olla tässä 48s) ja neulotaan 15 puikoilla 50 cm pitkä kaitale aina oikein, ommellaan kiinni pitkistä sivuista ja pyöritetään metallirenkaan päälle. Välttämättä ei tarvitse edes rengasta sisälle, mutta ehkä siten saa nätimmän muodon aikaiseksi. Puuhelmet olen kiinnittänyt lyhyillä narunpätkillä jälkeenpäin, eli ne saa pois ja kranssin ilmettä muutettua jos kyllästyy.


Sitten erittäin jännittäviä uutisia. Me saadaan kissa! Olen haaveillut kissasta jo pitkään, lähestulkoon siitä asti kun meidän edellinen kissa Nelli kuoli viime vuonna. Nelli eli 16-vuotiaaksi ja suru oli suuri kun jouduimme siitä luopumaan. Mutta nyt olen varannut meille pienen kirjavan kissanpennun, joka on 12 viikon ikäinen ja siis luovutusiässä. Viikonlopun aikana ehkä haetaan. Ei malttais odottaa. Tämä tosin saattaa merkitä sitä, että en pääsekään lähtemään Intohimona Askartelu - tapahtumaan. Pitää nyt vielä miettiä miten kaiken saisi järjestettyä ;)

torstai 5. elokuuta 2010

Pari Gorjuss tyttöä

Sain muutaman keskeneräisen Gorjuss kortin valmiiksi. Aika simppelillä mallilla tehtyjä, mutta tästä Gorjuss leimasta tykkään erityisesti. Värittelin Promarkereilla.

Mukavaa, että blogiini on jo moni löytänyt ;) ja ensimmäinen kommettikin tuntui mukavalle, kiitos!

Tähän korttiin laitoin paljetteja kuvan ympärille, olihan siinä tekemistä, mutta pidän lopputuloksesta. Kuva ei tosin tee oikeutta kimallukselle ;)

Tervetuloa!

Lienee aika uskaltautua julkistamaan uuden uutukainen blogini. Korttien teko on ollut vähän kesälomalla ja tällä viikolla paluu töihin ja lasten päiväkotialoitus on vienyt ajan kaikelta ylimääräiseltä, mutta eiköhän tässä pian ala uusia korttejakin syntyä. Viikonloppuna on Intohimona askartelu tapahtuma, joten sitä odotan innolla ja sieltä tulee varmasti taas tuliaisiksi uutta inspiraatiota. Minulla on muutama aivan ihana uusi leimasin, joita pitäisi päästä värittelemään ja valmiitakin kuvia olisi vaikka kuinka paljon, kun saisi korteiksi tehtyä.

Kesä onkin mennyt lähinnä neulomisen ja virkkauksen parissa, neuletyö kun on helpompi pitää mukana menossa kuin kaikki kortintekoon vaadittavat tilpehöörit ;) Kasa melkein valmiita töitä (Neulemekko tytölle, ponchette itselle, paperilankakranssi...) odottaa valmistumistaan, niistä kuvia sitten kun valmista tulee
Tähän ensimmäiseen postaukseen laitan kuvan tytölle tekemästäni pienestä aarrearkusta (pojan aarrearkkukin on tekeillä).