perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua

Tämän kortin myötä toivotan kaikille Rauhallista ja Rentouttavaa Joulua !

Paperia ja lankaa hiljenee joulunviettoon. Edessä kahden viikon loma! Toivottavasti kuitenkin ehdin vielä postata ennen vuoden vaihtumista :)

lauantai 17. joulukuuta 2011

P*skarteluhaaste # 121 Kraft-turkoosi-valkoinen

Joulukorttiurakan jälkeen teki mieli tehdä jotain ihan muuta ja vielä kun P*skiksessa oli ihana värihaaste Kraft-Turkoosi-Valkoinen, niin syntyikin ystävänpäiväkortti. Taustana Kraft-kartonki, jonka päälle olen teippaillut Washi-teippiä. Myös tähti on leikattu teipatusta kartongista. Reunoihin olen tuputellut valkoista akryylimaalia, tosin nyt jos tekisin kortin uudestaan jättäisin sen ehkä pois. Vasta tuputtelun jälkeen keksin, että voisin tehdä valkoisella geelikynällä tikkauksen reunaan ja se olisi tullut kivemmin esille ilman akryylimaalia.

Suloinen Whiff of Joy hiirulainen on väritetty Promarkereilla. Väritystaidot ovat hieman ruosteessa, kun viime akoina on tullut käytettyä korteissä lähinnä vintagekuvia. Nauha on napusteltu nitojalla kiinni kartonkiin, lisäksi vielä muutama nappi. Teksti on englanniksi vain ja ainostaan siitä syystä, että minulta puuttuvat kyseisestä kirjaintarra-arkista kaikki A:t. Mutta toimii näinkin :)

Kiva kun kurkkasit :)

perjantai 16. joulukuuta 2011

Vieläkin joulukortti

Nämä alkavat olla viimeisiä joulukortteja, tämäkin toivon mukaan jo matkalla. Kortissa olen käyttänyt aika paljon samoja elementtejä kuin monessa muussakin tämän joulun kortissa. Tällä kertaa leikkasin kuvan ympyrämuotoon ja kuorrutin kortin kukilla, metallikoristeilla, helmillä ja juuttinauhalla.

Kiva kun kurkkasit :)

torstai 15. joulukuuta 2011

Enkeleitä

Priman papereista syntyi tämäkin joulukortti. Väriyhdistelmä miellyttää omaa silmää, vaikkei ehkä ole se perinteisin joulukortteihin. Kortissa on viimeinen pätkä tuota ihanaa nauhaa, ostan kyllä lisää jos jostain sattuu vielä löytymään. Kuva Sinooperin arkista ja lumihiutale Martha Stewardin leikkurilla leikattu ja suihkuteltu glimmer mistillä, kimaltelee kauniisti. Sitten vielä helmiä pearl makerilla, niitähän nyt täytyy melkein joka korttiin laittaa. Pearl maker on muuten todella riittoisaa, minulla on käytössä vieläkin ensimmäiset ostamani, vaikka käytän niitä tosi paljon.

Kiva kun kurkkasit :)

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Punaista ja valkoista

Alkoihan niitä joulukortteja syntyä muissakin väreissä kuin ruskea-beige-turkoosi. Tähän puna-valkoinen yhdistelmään oikein tykästyin kortin valmistuttua. Kuva on Sinooperista ostetusta enkelikuva-arkista. Paperit ovat Priman. Koristeina pitsiä, nauhaa ja helmiä pearl makerilla. Periaatteessa kortissa on aika vähän elementtejä, mutta vaikutelma on runsas. Tuo Spelbindersin piparireuna-stanssi on ihan suosikki näihin joulukortteihin.

Kortteja taisi sittenkin valmistua lähetettäväksi asti, mutta nyt pitäisi vielä löytää aika osoitteiden kirjoittamiseen...Tämä viikko menee joulujuhlien merkeissä. Eilen oli tytön satubaletin joulujuhla. Lavalla oli taas niin suloisia söpöliinejä vaaleanpunaisissa balettiasuissaan, ihania! Tänään on pojan koulun joulujuhla ja tytön päiväkodin joulujuhla. Harmittavasti sattuivat samalle päivälle. Molempiin ei siis pääse, koska ovat vielä samaan aikaankin. Kolikolla heitettiin ja minä menen pojan joulujuhlaan ja mies tytön. Olisin kyllä halunnut molempiin.

Kiva kun kurkkasit :)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kraftia ja kimallusta

Tähän korttiin sain inspiraation postauksesta Korttipaja SannaS blogissa. Halusin yhdistää kraftin ja valkoisen. Kaikki ei käynyt kuten Strömsössä (vai pitäisikö sanoa niinkuin Korttipaja SannaS:n blogissa), mutta yrityksen ja erehdyksen kautta lopputulos palkitsi.

Kranssin leimasin kraft kartongille värittömällä musteella ja kohotin valkoisella kohojauheella. Päälle suihkutin valkoista ja turkoosia glimmer mistiä ja reunoihin töpötin valkoista akryylimaalia. Leimakuvan alta pilkistää Tim Holtizin Kraft glassine paperi, jonka rutistelin ja käsittelin glimmer misteillä. Lopputulos on varsin kimalteleva, mutta kraft ja kimallus luovat kivan kontrastin. Lisäksi helmiä Pearl makerilla ja turkoosi satiininauha, johon on tehty haarukkarusetti.

Kiva kun kurkkasit :)

maanantai 12. joulukuuta 2011

Poroja


Tim Holtzin peurat pääsivät poroina näihin kortteihin. Paperit ovat edelleen Authentique Wonder Bundle paperikosta. Tekstileimasin on Nea-Idean ja kukat on leikattu ja kohokuvioitu punaisesta kraft core kartongista.

Joulu tulla jolkottaa vauhdilla ja minulla on joulukortteja vielä läjä tekemättä, valmiit kun menivät viime viikonloppuna joulumarkkinoille.

Kiva kun kurkkasit :)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Craftican DT-kortteja


Muutama DT-kortti Crafticalle. Molemmissa korteissa on käytetty Authentique Wonder Bundle papereita. Paperit ovat niin kauniita, että näihin ei paljon muuta tarvinnut. Varsinkin alempi Joulupukkipaperi on niin runsas, että en halunnut peittää sitä koristeilla tai toisilla papereilla.

Kiva kun kurkkasit :)

tiistai 6. joulukuuta 2011

Onnittelukortti tytölle

Jouluvalmistelujen lomaan jotain ihan muuta. Pojan koulukaverin synttäreille matkasi tällainen kortti. Väriyhdistelmä on mielestäni pirteä ja tämä Kraftin' Kimmie keijukainen alkaa olla ihan suosikkileima tyttöjen kortteja varten. Paperit ovat silppulaatikosta. Teksti on kirjoitettu Dymolla ja väritykset Promarkereilla. Korttiin piti tulla numerokin, mutta se jäi lopulta pois, koska se olisi peittänyt paperin kauniit kukat. Koristeita on muutenkin vähän, mutta mielestäni ei kaipaa enempää.

Kiva kun poikkesit ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

maanantai 5. joulukuuta 2011

Koristeita vintagen tapaan

Tim Holtzin paperirosette stanssilla syntyivät nämä joulukoristeet. Leikkasin stanssilla Tim Holtzin Kraft Joulupaperikosta ja taittelin muotoonsa. Käsittelin Distress Stain (Picket fence) musteella ja Stickles kimalleliimalla (Frosted lace). Kuvat leikkasin Sinellistä ostetusta enkelipaperista ympyräleikkurilla. Juuttinaruun kiinnitin kaksi pientä kulkusta ja liimasin narun roseten taakse. Lisäksi vielä Kraft kartongista leikattu lumihiutale.

Ajattelin näiden kuusenkoristeiden lisäksi tehdä vielä isompiakin koristeita. Tarkoituksena on laittaa useampi rosette naruun ja väliin kulkusia ja lumihiutaleita.

Kiva kun kurkkasit :)

torstai 1. joulukuuta 2011

Vintagea ja tumman ruskeaa

Pari joulukorttia tummissa väreissä. Paperit ovat Priman Reflections paperikosta ja kuvat Sinooperista. Kuvien reunat olen ressannut ja käsitellyt Distress Inkin sävyllä Walnut Stain. Ruusut ovat ostoksia Tampereen kädentaitomessuilta, aivan ihania värejä! Lumihiutaleessa on beigeä kimalleliimaa, joka valokuvassa ei näytä läheskään niin hyvältä kuin luonnossa. Molempien korttien 24-numerot on tehty numero sabluunoilla, jotka löysin Loviisan aitasta. Helmet tehty jälleen pearl makerilla.


Kiva kun kurkkasit :)