Joskus sitä vaan onnistuu yllättämään itsensä. Että täydellisen saamattomuuden, kiireen ja luovuuspulan keskellä saakin yhtäkkiä aikaan jotain todella kaunista. Tähän korttiin olen enemmän kuin tyytyväinen, tosin jouduin kuvaamaan keinovalossa ja se vei ehdottomasti osan kortin viehätyksestä. Ettei ihan menisi omakehuksi (mutta saahan sitä joskus olla ylpeä tekemisistään), niin täytyy sanoa, että nämä Imagine & Do uudet kuvat ovat kyllä todella valloittavia. Ostin yhden setin kuvia Tampereen käsityömessuilta ja nyt tekisi mieli kuitenkin tilata se toinenkin setti (nyt mun sisko nyökyttelee tietäväisenä päätään ja ajattelee, että mitäs et ostanut molempia kun oli tilaisuus).
Väritykset on tehty Distress Markereilla ja huomion arvoista tässä kortissa on se, että siinä ei ole yhtään (!) koristetta, ei edes pearl maker helmiä ja silti kortti on runsaan oloinen. Taustalla on musta color core kartonki, ja muut paperit silppulaatikosta. Teksti ja perhonen ovat myös Imagine & Do setistä. Pidän tekstistä todella paljon. Kortti menee ihanalle kummitytölle, joka toivottavasti ei eksy kummitätin blogiin ennen synttärijuhlia. Ja jos eksyy, niin onnea tätäkin kautta, sunnuntaina nähdään :)
Kiva kun kurkkasit :)
Oi että osaakin olla kaunis kortti :)
VastaaPoistaOi wow ja wow ja wow! Onko tyttö siis väritettävä painokuva vai leimasin? Aivan ihana. Värityksesi on huippu ja kortti todella kaunis. Sanoinko jo wow? :)
VastaaPoistaA I V A N IHANA!!! :D siis ihana <3
VastaaPoistaKiitos Nonni! Kuva on väritettävä painokuva, painettu laadukkaalle cansonin akvarellipaperille. Pidän kovasti tuosta kuvasta ja tekstistä :) Tuossa alla on tekijän sivusto, nettikauppaa ei ole vielä avattu, mutta avattaneen pian.
VastaaPoistahttp://www.imagineanddo.fi/
Tosi upea kortti, kaunis ja kuulas :)
VastaaPoistaNo kyllä tästä saa ja pitääkin olla ylpeä! Huikean upea kortti ja aivan mielettömän loistava väritys! WOW!!!
VastaaPoistaOn todellakin ihana kuva. Eikä väritys jälkeen jää. Onnistunut työ, joten miksi ei voisi olla ylpeä.
VastaaPoistaIhana siitä tosiaan tuli eikä koristeita pahemmin kaipaa! Taisin todellakin sanoa, että osta molemmat...heh heh ;)
VastaaPoistaErittäin kaunis kortti!
VastaaPoistaNiin kaunis <3
VastaaPoista