sunnuntai 13. tammikuuta 2013

P*skarteluhaaste #170 - Bingo



P*skiksessa pelataan tällä viikolla jälleen Bingoa ja minun rivikseni valikoitui Helmi-Pitsi-3paperia. Leimakuva, kukat ja teksti on Imagine&Do:n sketchejä ja väritykset tein Distress Markereilla. Papereita on kaksi kuviollista ja yksi perusvärikartonki, pitsinä nauha ja helmet löytyvät toisesta alareunasta.

Alkuvuonna on ollut valitettavan vähän aikaa kortintekoon, joten tämä onkin 2013 vuoden ensimmäinen valmiiksi saatu kortti. 

Kiva kun kurkkasit :)

tiistai 1. tammikuuta 2013

Top 10 - 2012

Uuden vuoden ensimmäinen postaus on vielä katsaus menneeseen vuoteen. Kortteja ei syntynyt määrällisesti niin paljon 2012 kuin kahtena aiempana vuonna, ehkäpä uusi vuosi korjaa tilanteen. Oikein hyvää alkanutta vuotta :)


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!

Tämän joulukoristeen tekoon on käytetty kirpputorilta ostetun vanhan virsikirjan kantta ja sivuja. Kuva on jostian vintagekuvalajitelmasta, napit ovat mummon nappivarastosta. Juuttinauha on kiinnitetty crop-a-dile työkalulla lävistettyihin reikiin, joihin on samalla työkalulla asennettu eyeletit.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Mörkö

Blogissa edelleen hiljaista. Loppuvuoden kiireet painavat päälle. Joulukortit tekaisin kiireessä viikonloppuna ja äsken laitoin ne kuoreen ja vasta jälkikäteen älysin, että en kuvannut yhtäkään korttia...

No kuitenkin, joitakin kortteja on tullut tehtyä pojan omien ja kavereiden synttäreille. Tämä kortti matkasi pojan kaverille. Samasta Stampotiquen mörköleimasimesta tein myös pojan oman kortin ja synttärikutsut, niistä kuva myöhemmin. Tämä on monikäyttöinen leimasin, koska tuo mörkön pitämä taulu on tyhjä, joten siihen voi tarpeen tullen kirjoittaa eri tekstejä.

Taustalla musta color core kartonki, joka on hiottu.Väritykset Distress Markereilla, teksti aakkosleimasimilla ja koristeena washiteippiä, tähtiä, huopanauhaa ja timantteja.

Minulla on mennyt blogihiljaisuuden aikana 40 000 sivun katselukertaa rikki, kiitos siitä teille kaikille ihanille, jotka täällä blogissa käytte kurkkimassa kätteni töitä :)

torstai 22. marraskuuta 2012

Hei sinä ihana

Joskus sitä vaan onnistuu yllättämään itsensä. Että täydellisen saamattomuuden, kiireen ja luovuuspulan keskellä saakin yhtäkkiä aikaan jotain todella kaunista. Tähän korttiin olen enemmän kuin tyytyväinen, tosin jouduin kuvaamaan keinovalossa ja se vei ehdottomasti osan kortin viehätyksestä. Ettei ihan menisi omakehuksi (mutta saahan sitä joskus olla ylpeä tekemisistään), niin täytyy sanoa, että nämä Imagine & Do uudet kuvat ovat kyllä todella valloittavia. Ostin yhden setin kuvia Tampereen käsityömessuilta ja nyt tekisi mieli kuitenkin tilata se toinenkin setti (nyt mun sisko nyökyttelee tietäväisenä päätään ja ajattelee, että mitäs et ostanut molempia kun oli tilaisuus).

Väritykset on tehty Distress Markereilla ja huomion arvoista tässä kortissa on se, että siinä ei ole yhtään (!) koristetta, ei edes pearl maker helmiä ja silti kortti on runsaan oloinen. Taustalla on musta color core kartonki, ja muut paperit silppulaatikosta. Teksti ja perhonen ovat myös Imagine & Do setistä. Pidän tekstistä todella paljon. Kortti menee ihanalle kummitytölle, joka toivottavasti ei eksy kummitätin blogiin ennen synttärijuhlia. Ja jos eksyy, niin onnea tätäkin kautta, sunnuntaina nähdään :)

Kiva kun kurkkasit :)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Uusi (ikuisuus)projekti

Blogihiljaisuutta on ilmassa, syksy huristelee ohi oikealta ja vasemmalta, hyvä kun kyydissä pysyy. On ollut 5v synttäriä (kahdet!), miehen synttäriä, isänpäivää, sairastelua, messuilua, uusia ja vanhoja huonekaluja jne jne. Edessä vielä pojan synttärit, kummitytön synttärit, itsenäisyyspäivä, jouluvalmistelut, joulu, maratonkoulua jne jne. Joulukortteja aloitin tekemään ja sitten sekin tyrehtyi. Isänpäiväkortit tein, mutta unohdin kuvata!

No mutta, Tampereen käsityömessuilla oli ihanaa männä viikonloppuna ja sieltä lähti mukaan hirmuinen määrä inspiraatiota ja kassillinen tarvikkeita, ehkäpä tässä vielä vaikka tekisikin kortin tai pari lähiaikoina. Sitä odotellessa näytille uusin projekti langasta, eli aaltokuvioinen virkattu torkkupeitto. Valmistumisajankohdasta pysyn ihan hiljaa, ehkä joskus valmistuu, ehkä ei, mutta kiva tätä on virkata. Kuuden eri värin raitaa on luvassa, lisää kuvia tulee kun pääsen vähän pidemmälle ja saan kaikki värit peittoon. Värit eivät varmaan yllätä ketään blogiani seurannutta (hih, mä olen niin ennalta arvattava). Tästä piti tulla isoäidin neliöistä koottu peitto, mutta aaltokuvio veikin mukanaan.

Kiva kun kurkkasit ja yritän ryhdistäytyä ja postailla jotain piakkoin :)

torstai 1. marraskuuta 2012

Hiihtokelejä odotellessa

Synttärikortti himohiihtäjälle, joka jo malttamattomana odottelee hiihtokauden alkua. Liput on leikattu kuvakartongista ja kiinnitetty kohotarroilla. Onnitteluteksti on tehty uudella aakkosleimasinsetillä, jonka ostin Osaava Nainen messuilta. Kortti on miehelle, joten koristeita on aika vähän, vain juuttinauhaa ja tähtinauhaa.

Kiva kun kurkkasit :)