Kortteja syntyy edelleen vähän laisesti, mutta muutama Gorjuss pääsi kortiksi asti viikonloppuna. Koska ilmat ovat hellineet olen ottanut väritystarvikkeet mukaan kun olemme perheen kanssa olleet rannalla tai kalassa. Minulla onkin odottamassa iso kasa väritettyjä kuvia, mutta korttien teko on tällä hetkellä aikaa vievää. Välillä tosin syntyy jotain julkaisemisen arvoistakin.
Pidän todella paljon tästä Gorjuss leimasta, se on ihanan kesäinen ja nopea värittää. Myös paperit ovat Gorjuss mallistoa, kuten myös alemman kortin metallikoriste. Ylemmän kortin "Onnea ja Iloa" teksti on uusi hankinta Presentosta.
Työkiireet ja lenkkeily ovat haukanneet ison osan vapaa-ajasta, mutta toiveissa on, että aikaa löytyisi tämänkin harrastuksen elvyttämiseen. Kesäkuun lopulla on tarkoitus juosta ensimmäinen puolimaraton, saas nähdä kuinka siinä käy :)
Kiva kun kurkkasit :)
tosi ihanat tyylikkäät kortit!! =)
VastaaPoistatsemppiä juoksulle!!
Tykkään tosi paljon, väreistä, leimasta, kaikesta;)kyllä näistä kesäisistä päivistä voi ihan ansaitusti nauttia, varsinkin kun on työkiireitä!
VastaaPoistaAivan ihanat ja niin kauniisti väritetty :) Hyvä idea ottaa askartelut mukaan ulos, pitänee testata.
VastaaPoistaUpeita Gorjuss-kortteja!
VastaaPoistaSuloisia kortteja! Mahtavaa kun menet puolimaratonille, itsekin haluaisin ehkä kokeilla joskus, sellaisia kympin lenkkejä hölköttelen... Pitäisi vaan ottaa vähän tarkoituksenmukaisempi juoksuohjelma käyttöön. :) Onnea sulle kisaan!
VastaaPoista